maanantai 3. tammikuuta 2011

Pari sypressiä

Olen hankkinut muutamia paksurunkoisempia sypressejä. Viimeisen puolen vuoden aikana neljä, joista kylläkin kaksi on kuollut. Hengissä olevista ensimmäisen ostin kesällä.

Leikkasin siitä aluksi pois kaiken, jota en varmasti halua säilyttää. Kuorin isommat oksat, jotta jää ajopuuoptio. Vetäisin ne sitten kuitenkin pois:

Tuosta ei juuri käy ilmi mistä on kysymys. Olen tähän kuitenkin hyvin tyytyväinen, tyvestä puu kapenee kauniisti aivan ylös asti. Vähän on tullut napsittua pois kasvua aivan kärjistä, jotta lähempänä runkoa olevat kasvupisteet voimistuvat. Lähes kaikki kasvu mitä tuossa näkyy lähtee vielä pois luultavasti. Tämä oli ulkona koviin pakkasiin asti, ja sitten otin sen sisään pussihoitoon. Se on kasvanut reippaasti siitä lähtien. Voiton puolella. Nyt pitäisi sen antaa olla aika rauhassa kesään asti.

Tämä on muuten istutettu puhtaaseen "kiryi"-nimiseen kamaan, joka on vähän saman tapaista kuin akadama, mutta kovempaa ja painavampaa. Se on erityisesti havupuille sopivaa. Vaikuttaa hyvältä.

Toinen on aivan tuore hankinta välipäiviltä. Bauhausista, alelavalta. En ole ihan varma, mutta luulisin että tämä maksoi vitosen.

Ei tämä ole juuristoltaan yhtä kalju kuin yksi syksyllä ostamani, mutta sama meininki - juuret on karskisti katkaistu ja puu istutettu hienon hiekan ja mudan/mullan sekaiseen sotkuun. Ei valkoisia terveitä juurenkärkiä. Ruukku oli haljennut ja puolet sotkusta oli valunut pois, joten hyvä runko näkyi. Ei ole otollinen ostos, mutta runko on sen verran maukas, että mukaanhan se tuli.


Juuristoon en kajonnut, mutta yläosaa typistin rajusti, varmaankin 80% lähti. Ei ole vielä  mitään suunnitelmaa mokoman varalle.

Istutin puun kiryun (50%), lecasoran(30%), kissanhiekan ja kookoskuidun sekoitukseen. En laittanut tätä nyt pussihoitoon, ajattelin että saattaisi pärjätä paremmin ilman. Suihkuttelen puuta pari kertaa päivässä. Jos alkaa näyttää pahalta, sitten pussitetaan.

Puu on loisteputkien ja ledien alla, mutta ei kovin kirkkaassa kohdassa, jottei kuivuus uhkaa.Olen aika luottavainen, juuria on kuitenkin aika paljon, ja puu itsessään on aika hyvässä kunnossa, vaikka onkin kokenut kovia. Toivotaan parasta.

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogi, tätä on kiva seurata kun päivitätkin varsin usein. Hienoa! Mutta yksi juttu: pienikokoinen valkoinen fontti lähes mustalla pohjalla on todella epämiellyttävää lukea, joten voisitkohan muuttaa vähän ulkoasua? Ei meinaa nyt saada kunnolla selvää ja teksti ikään kuin "vilkkuu" silmissä kun kontrasti on nyt noin iso. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Hmm, kiitos tästä! En ole huomannut ollenkaan tuollaista. Mun perustelu käännetyille väreille on ihan pelkästään esteettinen. Kuvat ovat yleensä mustalla taustalla, ja jotenkin näyttävät minusta paremmalta näin. Pitää vaihtaa tyyliä johonkin, jossa on pienempi kontrasti. Tämä on varmasti näytöstäkin kiinni.

    Tämähän on blogspotin melkein muokkaamaton teema. Lueskelin vähän aiheesta, ilmeisesti asiaa auttaa tekstin tummentaminen, taustan vaalentaminen, ja ehkä fontin kasvatus myös. Pitää tutkia.

    VastaaPoista
  3. Onkohan nyt parempi. Tein nuo edellä mainitut kolme asiaa, lisäksi vaihdoin fontin verdanaan, joka on leveämpi.

    VastaaPoista
  4. On parempi, kiitos! :) Huomattavasti miellyttävämpi lukea, ja hyvältä tämä näyttää muutenkin.

    VastaaPoista
  5. Vaihdoinkin sitten koko teeman.

    VastaaPoista
  6. tosi mielenkiintoinen ja hyvä blogi kieltämättä! paljon neuvoja löytänyt omien puiden kasvatteluun (: pakko vielä kysyä, että kuinka tehokkaissa valoissa pidät sypressiä? (tulin tänään hankkineeksi samanmoisen). Ruukussa missä ostin niin tosi karkeaa materiaalia (vesi valuu samantien läpi) onko hyvä vai huono asia ?

    VastaaPoista
  7. Nyt ei ole yhtään sypressiä, kun supistin tiloja ja piti päästä osasta eroon. Karkea maa-aines on hyvä juttu, yllensä nämä eivät kyllä ole sellaisessa, vaan saven tapaisessa sotkussa. katso ettei vesi tule läpi ruukun reunoista tms.

    VastaaPoista