sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Parit ruukut

Pikainen näytti muutamasta ruukusta, jotka ostin viime keväänä Raisiobonsaista.


Suurin taitaa olla 40 senttiä. Näytän nämä siksi, että tämäkin ostospaikka kannattaa pitää mielessä. Hinnat ovat halpoja, nämä maksoivat n. 15-20 euroa kpl. Laatu on Kiina. Erittäin hyviä kasvatusruukkuja.

Harvoin näen tarvetta tämän paremmille ruukuille. 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Haapa

Päivitys haavalle.



Nyt olisi jo ollut aika tehdä jotain noille oksille. Niistä ei kannata välittää. Nyt riittää typistelyt! Ruukku on oikeastaan aika kamala. Kunnon ruukkuun ensi keväänä, ja langoitus oksille.

Alaoksat alkaa tosi alhaalta. Jos uusia oksia tulisi runkoon, voisi ainakin tuon alimman hävittää.

Populus tremula. Branches are what they are, I have been lazy. General shortening of branches is over, next spring I should change the pot to something nicer and try to get ramification. 



Salo made a virtual! 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tammi


Laitetaas kuva tammestani, kun se on vailla lehtiä.

Tätä olen pitänyt etupuolena. 

Tämä on kuitenkin alkanut miellyttää enemmän.

Alemmassa kuvassa eteenpäin törröttää oksa, jonka joutuisi poistamaan, jos siitä tulee etupuoli. Sitten onkin aika vähän kasvua vasemmalla.

Oak without leaves. I have thought first picture shows the front, but perhaps second is better. Second has better nebari, but there is very little growth on the left (because that branch in the front would have to go). Front shown in the first picture does not have that problem. Trunk does have a little "pigeon breast" though. So second it is. Or what do you think?

Salo made a virtual.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Parit sypressit

On aika ottaa sisään semitalvehtijoita. Tätä olen kasvattanut muutaman vuoden, ja se on aika nopeasti edennyt puun näköiseksi, mutta ei kovinkaan hallitusti. Oksia vain kuolee pois, ja tuollainen siitä on tullut. Nyt on esimerkiksi kuollut pari oksaa latvasta.

Toiseksi alin oksa kasvaa alimman päällä, joten sen voisi poistaakin. Toisaalta sitä voisi myös yrittää kääntää taaksepäin.

My Chamaecyparis thyoides. I keep it inside from about now to june or july, and put it outside for autumn. Idea is, Finnish autumn should be cool enough to mimic winter. So far this has worked well. It grows only when inside.

Chamaecyparis obtusaa en kasvata semitalvehtijana, vaan se on ulkona vuodet läpeensä. Niissä on kyllä hävikkiä, ja jos minulla olisi joku hieno yksilö, pitäisin turvallisemapana tuoda se sisään talveksi terraariomaisiin olosuhteisiin. Tämä kallio on 3 vuotta vanha.


Siinä on kolme pistokasta. Nyt noissa alkaisi olla materiaalia siihen, että karsimalla voisi yrittää tehdä noista vähän puiden näköisiä.

Tilanne 3 vuotta sitten:

Silloin kasvoivat nuo sammalet aika hienosti. Tälle pitäisi hankkia joku sopiva ruukku.

Small landscape. Chamaecyparis obtusa. This planting is grown outside all year. Now there is some material, I should try to make those little things look more like distant trees. perhaps next summer.

perjantai 3. elokuuta 2012

Uusia uhreja

Sanoin jossain vaiheessa männyistä, että minulla on niitä vain yksi, mutta onhan niitä nyt jo muutama. Tässä muutama mökkireissulta hankittu.


Nämä on ihan mökkitien varresta, melkein tieltä, nostettu. Kävin taas katselemassa kaikenlaisia luonnonmuodostumia, joissa voisi olla ehdokkaita, eli paikallisia harjuja ja jokin vuoreksikin nimetty. Ei ole kaksista tarjontaa. Puita ei yleensä löydä luonnosta, vaan ne syntyvät ihmisen toiminnan seurauksena. Teiden varret ja voimalinjojen alustat ovat parhaita paikkoja.

Siinähän niitä on. Harjurinne, eli hiekkainen maa, ja tienvarsi, jossa se jokin raivuukone teloo puut muutaman vuoden välein. Keräämiseen riittää irtonaisessa maassa linkkuveitsi.


Suurin ehdokas menetti vielä puolet varrestaan.

Keräsin läheisestä ojasta rahkasammalta, koska sitä ylistetään todella paljon puiden kerääjien jutuissa. Käärin puiden juuret rahkasammaleeseen ja pakkasin tiiviisti muovipusseihin. Näissä kerätyissä on paljon pieniä versonalkuja, joiden kanssa saa olla varovainen.

Kotona istutus kissanhiekan ja rahkasammaleen sekoitukseen, ja puolivarjoon loppukesäksi.

Here are some pines I collected from a roadside, 3 mame sized and one shohin. Hope they are alive next spring!


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ulmus mame

Päivitystä kiinanjalavalle.


Update for my semicascade U. parvifolia. Colours are a bit strange, because there is bright red tablecloth underneath. This does not develop fast.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Pilaritervaleppä

Leikkasin keväällä kaikki oksat pois tästä pilaritervalepästä, nimeltänsä Sakari.

Hyvää teki. Klipsin juuret hyvin vähiin, mutta kun ei ollut sopivaa ruukkua käsillä, istutin sen laatikkoon. Nyt vähän harmittaa, laatikko on aivan turhan suuri. Noh, voihan sen aina varovasti istuttaa uusiksi. Kun ei vahingoita juuria, mistä se edes tietää tulleensa istutetuksi.

Viime kesän hankintoja. 

I did cut away all branches from this Alnus glutinosa "Sakari" (column-like growth habit). A month later it has sprouted everywhere. Trunk is rather thin, but there is some movement. 

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Tammi

This oak (Quercus robur) is a lovely tree (for me at least), but trunk is very short, and one root is much higher and thicker than others. I did some straightforward cutting, and hopefully trunk will look better after a few years. 






Lempitammeni - ainut myös - ei ole täydellinen. Runko on töpö, ja yksi juurista kasvaa korkeammalla kuin muut, ja on myös liian paksu. Tässä tempussa rungon linjaa jatketaan haluttuun nebariin asti. Kun haavan reunoihin tulee puuainesta, voi juuren halkaista ja kaivertaa, ja tuloksena on kaksi juurta oikealla paikalla. Tämä toimenpide sopii hienosti myös aivan puun edessä olevaan juureen, koska tuloksena näyttää siltä, että rungon tyvessä on pieni kuollut kohta, jonka molemmilta reunoilta kasvaa juuri. 

Olen tehnyt tämän tempun muutamaan kertaan aikaisemminkin, ja se tuntuu toimivan hyvin. Yhdelle haavalleni leikkelin kaikki juuret tällä tavalla, ja osa näyttää jo aika hyvältä. Pitäisi kuvata. Ihan en vielä tiedä miten viimeistely tehdään. 

Todella turvallinen toimitus muuten. 




torstai 14. kesäkuuta 2012

Pari kirsikkaa



Tällä kirsikalla ei ollut kerätessä pari vuotta sitten tyvellä juuria. Nyt niitä alkaa jo olla, joten pääsin poistamaan tyvestä paljon puuta, jotta puu mahtuu bonsairuukkuun. Vähän jännitti, onko operaatio liian rankka, mutta ei ollut:

En tiedä mikä kirsikka puu on, niitä kasvaa tässä lähellä ihan villinä - ovat toki jostain puutarhasta karanneita.

Japaninkirsikka, Prunus serrulata kanzan/kwanzan tms., joka löytyi Pirilän kukkatalosta. Oksat olivat runsaat 2 metriä pitkiä, ja pätkäisin ne jo kaupassa. Istutettaessa kävi sitten ilmi, että puulla oli muutama juuri keskellä runkoa, ja varsinainen nebari oli ruukun pohjalla. Runko kuitenkin kapeni alaspäin, joten sahasin rungon poikki leveimmän kohdan alapuolelta. Pahalta näytti, täytyy myöntää.



Hyvin lähti kuitenkin kasvamaan. Ei voi ennustaa pitkää ikää, koska talvenkestävyys on niin ja näin.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Pesäkuusi



Nyt alkaisi olla aika alkaa suunnitella jotain tästä pesäkuusesta. Vasemmalta kuoli alaoksa viime talvena, mutta se olikin aika rimpula. Voisi vähän rapsutella pintamaata pois tyveltä, että näkisi onko jotain nebaria olemassa, ja sitten pitäisi luopua nykyisistä käsityksistä. Alin oksa oikealla on sisäkaarteessa ainakin tästä kulmasta, jota olen aina pitänyt puun etupuolena. Se siis voisi lähteä. Oikealla on riittämiin oksia ilmankin.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Haapa

Haapa ei ole juuri edennyt, olisiko peräti vähän taantunut.


Olen viimeiset vuodet typistänyt pikkuhiljaa oksia ja langoitellut niitä myös. Olisiko ollut parempi toimia kerralla kunnolla, katkaista kaikki oksat esim. 5cm pituisiksi? Olisin mahdollisesti paljon pidemmällä jo.


Nykyinen tapa tuntuu vähän kuristavalta, puu ikään kuin hissukseen menettää elinvoimaansa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Pallohopeakuusi

Sattui sopiva ruukku vapautumaan, joten istutin pallohopeakuusen uusiksi. Minua on kiusannut se, etten ole nähnyt puun tyveä kunnolla ollenkaan, joten nyt rapsuttelin sen puhtaaksi. Ok tyvi, levenee mukavasti. En osaa ollenkaan arvata, mihin asentoon tämä pitäisi laittaa. Ihan helppo sitä ole kyllä kuvistakaan arvioida, silti olisi mukava kuulla mielipiteitä. 

Tämä lienee paras asento? Ehkä jopa vielä vähän enemmän kallelleen?

Toiselta puolelta. Useita mahdollisia latvoja. 

Tämä on selvästi mahapuoli. 
Löytyi käyttö vanhalle koiransängylle, jota koira vierastaa. Aika siististi onnistui  istutus.
Salon virtuaali! Upea. Saattaisi oksia löytyäkin, joista tehdä jotain tuohon suuntaan.


maanantai 14. toukokuuta 2012

Japaninkääpiökirsikka


Bauhausista bongattu japaninkääpiökirsikka, Prunus incisa "Kujou-No-Mai". Kotoisin Fuji-vuoren rinteiltä alkujaan. Tämä oli täynnä kukkia, mutta ne varisivat jo matkalla. Kukat olivat niin kauniita, että en voinut vastustaa, kun hintakin oli alta 15 euroa. Kasvaa kuulemma vain metrin korkuiseksi. 

Tämän ei pitäisi pärjätä talvea ulkona. Harmi sinänsä, sisällä ei ole tiloja kasvatella puita rungon paksunnusmielessä. Olkoot siis tuossa talven tuloon, sitten leikkaus sen kokoiseksi että mahtuu jollekin hyllylle. 


Tai sitten testataan talvehditus ulkona puulaatikossa, retkipatjojen ja lumen suojissa? Se pitäisi oikeastaan päättää jo nyt, koska jos talvehditus on ulkona, pitäisi istuttaa uusiksi. Kestävyyttä luvataan 1a. 

perjantai 11. toukokuuta 2012

10 literatia

Koitan perehtyä literatiin. Minulla on muutama Chamaecyparis lawsoniana -pistokas, ja kaupasta saa lisää pilkkahintaan. Ajattelin tehdä niistä literati-bonsaita hyvin itämaisella tavalla, eli kopioimalla. Sillä mielellä tein Googlen kuvahaun "literati bonsai", ja poimin tähän parhaita yksilöitä, ja koitan ymmärtää miksi ne hyviä. Sitten yritän kopsata jonkun, vain puoliksi leikillään.

Kuvat ovat linkkejä kyseisille sivuille.


Upea mänty. Rungon aaltoilu on hieno. Vähän kuollutta puuta, mutta vain vähän. 




Hieno luonnos, ei ihan mahdoton kopsattava, vaikka noita teräviä mutkia onkin vähän hankala tekemällä tehdä.


Valtavan hienostunut puu. 


Upea lehtikuusi. Tuossa pointti on runko, tuollaista ei tosin kopsata. Muodon toki voisi koittaa varastaa.


Walter Pallin kiekura. Muoto aika kiinnostava, tuollainen sopisi hienosti sisäkasvatukseen. Helppo valaistava siis.




Koko kiinnostaa, ei muoto niinkään. Tykkään aina näistä, jotka kasvavat ilman ruukkua.


Aijai, olisiko aika epärealistinen. Upea, vaikkakaan ei kovin viimeistelty.


Valtavan hieno muoto. Jotain tuon tyyppistä voisi ehkä saada aikaan hopeakuusesta?


Noin terävät mutkat ovat vaikeita tehtäviä. Ehkä mahdollinen kuitenkin, jos aloittaisi aivan vihreästä materiaalista, joka ei ole puutunut.


maanantai 7. toukokuuta 2012

Uusi mänty

Olen jättänyt männyt aika vähälle. Syynä ovat huonot kokemukset. Yksi varhaisinpia kunnon puitani oli mänty. Keräsin sen joskus 15 vuotta sitten. Se kasvoi kalliolla, ja oli aivan irti, sen kuin nosti ylös. Kymmensenttinen upea runko, ja oksia oikein sopivilla kohdilla. Kesän aikana sitten seurasin sen kuolemaa. En vieläkään tiedä mihin se kuoli, sain sille kaikki juuret mukaan. Aloittelijan virheitä varmaankin. Se oli traumaattinen kokemus! Pisti minut miettimään, mitä oikeutta minulla oli sitä edes kerätä.

Sen jälkeen noin 5-10 vuoden kuluttua oli kesä, jolloin ei satanut melkein ollenkaan. Kalliot täällä etelässä olivat täynnä kuolleita mäntyjä. Se pisti sitten taas miettimään, että eivät ne ikuisia ole luonnossakaan.

Jossain vaiheessa aloin taas varovasti kerätä mäntyjä. Yhden vuodessa parissa. Keräsin nuorempaa tavaraa, harjoitusvastustajiksi. Ne ovat nyt jääneet henkiin ihan hyvin, ja uskaltauduin taas keräämään isomman puun.



Tämän puun löysin muistaakseni 6 vuotta sitten. Olen käynyt moikkaamassa sitä joka vuosi, ja aina pätkinyt oksia vähän kompaktimmaksi ja poistanut tai lyhentänyt isoja kynttilöitä. Irrottelin sitä myös varovasti joka vuosi. Puu kun kasvoi rinteessä, oli sitä helppo kallistaa alamäkeen, jolloin se irtosi kalliosta, mutta kaikki alaspäin kasvavat juuret jäivät koskemattomiksi. Näin ei puun vesihuolto vaarantunut. Useinhan nämä kalliolla kasvavat puut ovat riippuvaisia yhdestä tai muutamasta juuresta, jotka kasvavat johonkin kallionkoloon, ja pitävät huolen veden saannista.

Puun irrottaminen oli lasten leikkiä. Kaadoin puun alamäkeen ja pätkäisin poikki sellaiset juuret, joita ei pysty taivuttamaan kasvatuslaatikkoon.



Lähtiessä mietin, että kyllähän se iso muovikassikin riittää. Otin kuitenkin jätesäkin mukaan, ja eihän se isokaan muosikassi olisi mihinkään riittänyt. Jotenkin on hämärtynyt se, että puu on kasvanut reilusti näinä vuosina.


Runkokuva. Keskeltä lähtee kuollut ohut oksa - se on joskus ensimmäisinä vuosina katkottu latva. Runko on aika mukava. Taaempi haara varmaankin lähtee, voi olla että vasemmalle lähtevä oksa keskellä tulee kuitenkin tarpeeseen. Mukava hillitty liike tuossa etummaisessa haarassa.


Pätkin vähän vielä alaoksia, jotta saan puun mahtumaan johonkin. Alhaalla on monta oksaa, joilla tuskin on käyttöä.


Puulaatikko on karkeasti mittojen mukaan tehty. Juuripaakku on muuten koskematon, mutta tungin varovasti sormilla siihen reikiä, joihin valui istutusalustaa (imuhirmu 50%/3-6mm hiekka30%/turve20%).

Suunnitelma on seuraava: Ensin kasvua tässä laatikossa ilman häiriötä. Uudelleenistutus seuraa vasta, kun edellisenä vuonna kasvu on ollut voimakasta. Aikaisintaan kahden vuoden kuluttua. Uudelleenistutuksesta on vaikea vielä sanoa. Jos uusia juuren kärkiä on paljon, voi pitkiä juuria lyhentää, ja puu voi päätyä isoon bonsairuukkuun, esimerkiksi tuollaiseen:


Raision bonsai, koko 50*38*16, hinta 30(!). Tai se taitaa olla liian korkea. Tuo taitaa olla sopivampi:




Mitat 38*29*10. Noh, vaikea sanoa vielä. Molemmat ovat aivan käypäisiä maskuliinisia kasvatusruukkuja.


Maa-aineksesta säilytän joka tapauksessa ison osan, sillä mänty tarvitsee viihtyäkseen toimivan mykoritsa-sienen. Mäntyähän ei kuulemma tarvitse edes istuttaa uudestaan, jos mykoritsa on voimissaan, sillä se kasvattaa uusia juuria hyvin vähän. 10-20 vuoden istutusvälit vanhoilla puilla eivät ole tavattomia.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Metsällä

Kävin meteriaalia katsastamassa Kehä III:n varrella.

Löysin vuosi sitten tammen, jonka olin jo unohtanut. Nyt löysin sen läheltä myös toisen. Kännykuvia.

 
tammi1

Tammi2

Tammi2

Nuo kasvavat voimalinjojen alla. Tuolla paikalla on kymmeniä kerättäviä puita. Niitä on pätkitty vuosikymmenien ajan, ja ne voin odottavat noutajaansa. En usko että kellään voi olla mitää sitä vastaan, että noita vie, helpommallahan pääsevät raivaajat.

:D:D:D
Ruoho on aina vihreämpää...


Kaunis kelo

Lisää samaa kamaa