perjantai 5. kesäkuuta 2015

Haapa


Haavassa on ensimmäinen pieni lehtisetti. Huono kuvakulma, oksat oikealla ovat päällekkäin. Haluaisin pienentää puuta aika paljon, mutta ei vielä, ei ehkä koko vuonna. Viime kesän kasvatus ei mennyt putkeen. Annoin puut kasvaa paljon yli, ja leikkasin sitten kaikki versot kahteen kasvupisteeseen. Viimeinen kolmas leikkaus oli kuitenkin liian myöhään, elokuussa, ja sen jälkeen tullut hieno kasvu ei ehtinyt kovettua ennen talvea. Suuri osa uusista pienistä versoista kuoli talvella. Laitetaan tähän ylös mitä viime kesänä ajattelin, eli jos tuota tapaa haluaa noudattaa, kaksi leikkausta riittää Suomen lyhyessa suvessa, toinen juhannuksen tietämissä ja toinen siitä kuukauden kuluttua.

Tämä vuonna oli istutus, vuoden tauon jälkeen, ja haapa onkin lähtenyt liikkeelle vähän rauhallisemmin. Juurista ei tullut otettua kuvaa, pitää kuvata seuraavalla kerralla, ne ovat muuttuneet aika tavalla. Olin varma siitä, että ruukku on täynnä pitkiä juuria, jotka kiertävät ruukun moneen kertaan, kuten aina tähänkin asti, mutta nyt juuret olivatkin aika lyhyitä ja paksuja. Selvää kehitystä siis sillä suunnalla. Voin hyvin siirtyä istuttamaan kahden vuoden välein.

Sisus lahoaa kovaa vauhtia. Siksi käsittelin kuolleen puun rikkikalkilla, vaikkei sen väri lehtipuun sisustaan kovin hyvin sovikaan. Sitä ehtii kuitenkin värjäillä myöhemmin, ilmeisesti riittää sekoittaa rikkikalkkiin vähän nokea, niin väri on tummempi. Käsittelemättömänä kuollut puuaines ei väriltään juuri poikkea haavan kuoren väristä.


Puun takapuolella saattaa piillä tuleva etupuoli. Katselin tätä puolta melkein koko viime kesän, ja se alkoi vähitellen viehättää. Siellähän on yksi juurikin. Takana ei sitten olisi ainuttakaan oksaa.


Tuossa runkoa nykyiseltä etupuolelta.  Puu on kallistettu reilusti oikealle verrattuna viime vuoteen, syntymässä oleva nebari on nyt oikealta puolelta ruukun pohjalla. Näin se taitaa olla ainakin pari vuotta.


Istutuksen jälkeen lehdet ovat pienet ja kauniit. Ne ovat kaikki suunnilleen yhden ja kahden euron kolikoiden kokoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti