maanantai 19. kesäkuuta 2017

Sakari

Raivasin hieman yhtä lavaa, ja pilaritervaleppä "Sakari" tuli esiin pitkästä aikaa.


Ostovuosi 2011, pari vuotta meni ruukussa ja sitten puu meni maahan saamaan paksuutta. Puu kasvoi kyllä todella hienosti liian suuressa ruukussa, jossa oli vettä pidättävä maa-aines (kissanhiekkaa ja turvetta). Pöydillä vain on niin ahdasta, että panin tämän maahan paksunemaan pois tieltä.

Runko on tuplaantunut. Kuvassa näkyy kolme uhrioksaa, joista ylin taitaakin olla uusi latva. Vanhalle latvalle on käymässä niin kuin maahan istutuille puille tuntuu käyvän, eli latva ja muut kuin ohrioksat kuolevat pois. Ei haittaa yhtään tässä tapauksessa, kyllä se sinne takaisin kasvavat. Onpahan kuitenkin asia, joka kannattaa ottaa huomioon.

Yksittäinen mutka noin ylhäällä rungossa ei ole kovin hyvä juttu, mutta ehkä se on parempi kuin vanha suorempi rungon linja. Oksa on myös tulevalla etupuolella, luulisin, mikä olisi bueno.

Ensi syksynä tai keväänä lähtee pois ainakin ylin uhrioksa. Sitten joko kasvatetaan uudet uhrioksat, ja lihotus jatkuu, tai puu menee ruukkuun.

2 kommenttia:

  1. Kaunko menee, että alkaa kunnolla kaarnoittua? Oksien taivuttelu oma taiteensa, kun napsuvat herkästi poikki tai kaarna vioittuu. Ehkä vähänkään dramaattisemmat taivuttelukulmat tehtävä heti nuorelle oksalle, mutta hyvin varoen.

    Miten tuossa puussasi ovat nebari-juuret tekeillä?

    VastaaPoista
  2. Kaarnaa syntyy ajallaan, yleensä puulla pitää olla muutaman kymmenen vuotta ikää. Lepän oksat eivät minusta vaikuta ollenkaan haurailta, päinvastoin. Vielähän tuossa ei lopullisia oksia ole, ehkä ainuttakaan. Pieniä oksia voi kyllä taivutella ja viritellä, mutta kun puuta lihotetaan, se helposti hylkää kaikki pikkuoksat tyveltä.

    Katkaisin tästä jo ylimmän uhrin, jotta se ei tasapaksuttaisi runkoa. Nuo kaksi alempaa uhria jäivät vielä, luulen että ne otan pois keväällä. Sitten on edessä uusien uhrioksien kasvatus. Uhreja poistetaan välillä, jotta niista ei jäisi niin isot arvet. Pienet arvet ovat kaunistus.

    Varsinaisestihan tässä ei paksunneta runkoa, vaan tehdään kapenemaa. Juurista en muista mitään.

    VastaaPoista